13. joulukuuta 2014

Kaija Koon konsertissa

Viime viikon perjantaina matkasin taas Helsinkiin tällä kertaa kuitenkin Kaija Koon konserttiin yhdessä siskoni kanssa. Ajattelimme, ettei meillä nin kauhean kova kiire ja hinku sinne eturiviin ole. Liput meillä oli permannolle. Saavuimme Harwall Arenan pihalle puoli tuntia ennen ovien aukeamista. Hytisimme sen puoli tuntia siellä ulkona todella kylmässä tuulessa. Sisään päästyämme ja permannolle kävellessämme löysimme itsemme eturivistä. Useinhan sitä sanotaan, että eturiviin mennään maksoi mitä maksoi. Kyllä kelpasi siellä eturivissä olla! Keikka kesti sen pari tuntia ja oli aivan mahtava! Kyllä kannatti mennä! Olen hyvin vähän päässyt eri artistien keikoille ja ajattelin parantaa tapani tässä asiassa. Keikan jälkeen taisi ääneni olla hieman kähempi kuin silloin kun saavuin Helsinkiin. Mutta ei se minua ainakaan haitannut.

Tässä vielä muutamia kuvia keikalta. Kuvat ovat otettu kännykällä, pahoittelut siitä, mutta en jaksanut kantaa paljoa ylimääräistä tavaraa maukanani, joten kamera jäi kotiin.










Blogini facebooksivuille pääsee tästä
Käykää toki tykkäämässä!

2 kommenttia:

  1. Kurkkaathan minunkin blogin ja jos kiinnostuit niin liity ihmeessä lukijaksi!
    http://by-annika.blogspot.fi/

    VastaaPoista